31. maaliskuuta 2013

The Snake River as we saw it.

The waterlevel was quite high, flow in the Peel River was 2500-4500 cu/m/s.

If you plan to paddle the Snake River,
go to this link for some GPS-points & info, that should help you.
Camp 7/10-12 Latitude: 64.500546° N Longitude: 132.100596° W
We had a snowstorm & rain for 2 days which we mostly slept in the tent & got rid of the jet-lag.
Video - The First Canyon

28. tammikuuta 2013

Ei hotellia, ei kapakkaa, ei gsm-verkkoa, mutta ystävällisiä ihmisiä.



 Maanantaiaamu 30.7.

Uni maittoi. Sain illalla lukea pitkään ja odottaa unta. Mieli myllää. Sovittiin huhtikuussa KanoePeoplen kanssa, että elokuun 1. päivä klo 8 tavataan Dempster Highwayn lossilla. Olemme kaikkien mutkien, lumimyrskyn, karhujen ja pitkien koskien jälkeen kaksi päivää etuajassa perillä. Vaikea siinä on kierroksia yhtäkkiä laskea.

Herään maansiirtokoneiden kolisteluun, kello on kahdeksan. Lokit mekastavat kovasti ja väliin tulee vähän varista ja korppia. Eilen oli niin kuuma, että näin läähättävän korpin - ei ole helppoa mustalla linnulla.
Totun koneiden kolisteluun ja nukahdan uudelleen. Heräilen ja  nukahtelen, näen jonkun unenpätkän.
Kello on 10:30 Yukonin aikaa, olemme North West Territoryn puolella ja eri aikavyöhykkeellä, täällä kello on 11:30.

Taisin keksiä, miksi kännyni ei toimi: verkko ei ole 3G. Ostan kylältä prepaidin ja kokeilen sillä.
Lauri on nukkua tuhistanut 12 tuntia. Hänellä ärtyi eilen hiestä ja melonnasta hankautunut kainalo. Toivottavasti on nyt parempi. Herätän Laurin (10:48).

Maanantai 30.7.
Peel joen lauttarannan pusikko on meluisa, rauhaton slummiryteikkö. Haluamme muuttaa leirintäalueelle. Pakataan tavarat kasseihin ja kassit näkösuojaan telttaan. Otan mukaan paperit, rahat, muistikortit, päiväkirjan, kamerat ja Sannan.

Ajateltiin kävellä noin kilometri leirintäalueelle, tsekata paikka ja saada kyyti Fort McPhersoniin.
Olemme tuskin nousseet teitä pitkin jokitörmälle, kun edestäpäin tulee maasturi, joka jättää vanhan intiaanipariskunnan tien varteen ja ajaa luoksemme. Kuski, ystävällisen näköinen vanhempi intiaani kysyy, minne matka? Saamme kyydin Fort McPhersoniin. 

Lauri alkaa punkea pickupin takapenkille etupenkin selkänojan takaa, niinkuin kaksiovisissa autoissa on tapana. Kuljettaja ihmettelee hetken ja sanoo sitten, että Lauri voi avata takaoven, niin pääsee helpommin penkille. Vähän meitä nolottaa – ei olla ennen tällaiseen järkälemäiseen maasturiin kiivetty. Kuljettajassa on jotain suomalaista: vaihdetaan kuulumiset, sen jälkeen istutaan hiljaa ja annetaan matkan kulua. Ei tartte smalltalkia. On ihanaa vilvoitella ilmastoidussa autossa. Eka kertaa kuuluisaa Dempster Highwayta.

Fort McPherson - paikallisten Gwichin-intiaanien kielellä Teet’lit Zheh, jokisuu – on kymmenisen kilometriä lossilta. Jäämme kyydistä kylän pääkadun alussa olevan Co-op –kaupparakennuksen luona. Annan kuskille kympin.

Rakennuksen seinässä on kyltti Restaurant – sinne! Pettymys, se oli sipsi-limu –kioski, jossa väkevin tarjottava oli kahvi. Mennään talon toisen päädyn oikeaan kauppaan. Saadaan aamiaiseksi limua, jäätelöt ja hedelmäsalaatit. Syödään aamiainen varjossa kaupan invarampilla istuskellen.

Kävelemme kylän pääkadun toiseen päähän. Ei mitään. Siis mitä ei mitään? Ei baaria, ei ravintolaa, ei oluttupaa, ei majataloa, ei hotellia. Kirkko, sairaala, kunnantalo, vanhustentalo, ratsupoliisi, teltta- ja t-paitakauppa. Asuintaloja. Huoltoasema kaupan pihalla. Legendaarinen outpost Fort McPherson on kilometrin pituisen soratien molemmin puolin olevia matalia taloja.

Täällä ei myydä pre-paid –kortteja, koska kännyköitä ei ole. Ainoa yhteys ulkomaailmaan on netti ja puhelin. Ei vaan ole puhelinkioskeja eikä nettikahviloita. Umpiperä.

Löydämme sentään Save the Peel –ympäristöhankkeen toimiston ja aiemmin jokirannassa tapaamamme Gillin. Hän lupaa tulla illemmalla auttamaan meitä siirtämään autolla kanootin ja tavaramme leirintäalueelle. Saamme toimistossa kahvit, istumme viileässä toimistossa ja katselemme ihmisten puuhailua. Panen merkille, että ulkokengät jätetään oven pieleen. Täällä on sen verran kuraiset oltavat, että tapa on hyvä.

Teemme vielä yhden Snackbar –yrityksen: talon seinässä on kyltti Snagar. Kiipeämme raput ylös ja riisumme kengät eteiseen. Avaan oven ja menen sisään. Näyttää ihan kodilta, mutta jatkan matkaa baaritiskiä muistuttavaan avokeittiöön. Takaani sohvalta suoristautuu kaveri, joka kysyy huonolla englannilla, että mitä hittoa. Molemminpuolisen hämmennyksen vallassa huomaan tulleeni miehen kotiin. Ulkoseinän kyltti on jäänyt esille edellisen viikonlopun kyläjuhlista. Mitään snagaria ei ole. Poistumme noloina ja pettyneinä. Tuli sentään nähtyä yksi kylän keskustan koti sisältä.

Kävellään kirkolle ja mennään hautuumaalle, siellä liehuu Kanadan lippu. Hautuumaalla on neljän ratsupoliisin haudat. He olivat eksyneet matkalla Dawsoniin ja yrittäessän palata takaisin Fort McPhersoniin, paleltuivat kuoliaiksi Peel-joen rannalle vajaan päivämatkan päähän.

Mad Trapperin talo tai oikeammin kolo on kylän toinen nähtävyys.

Löydämme pääkadun lopusta toisen kaupan. Teemme sieltä ruokaostokset ja paikallinen taksi, naispuolinen intiaani, ajaa meidät takaisin leiriimme. Tilaamme häneltä kyydin seuraavaksi päiväksi camping-alueelta kylille.

Nokostelemme ja seitsemältä illalla pakkaamme teltan odottamaan Gilliä ja kyytiä. Menemme rantaan katselmaan lintujen puuhia. Näemme nahistelevien lokkien ja korppien lisäksi maakotkan. Olemme juuri saaneet tavarat ja kanootin Gillin autoon, kun rannasta kävelee paikalle Gillin mies, se kanadantanskalainen, jonka tapasimme vajaa viikko sitten Peeljoella.

Mies on paljon puheliaampi ja ystävällisempi kuin joella. Hän kertoi osuneensa moneen meidän leiri- tai taukopaikkaan. Tunnisti rantamudasta kenkiemme jäljet.

No nyt ollaan teltassa camping-alueella. Laurilla on retkenjälkeisbulimia. Hän söi rasvaista, palvattua sikaa niin, että oksensi. Minä tyydyin keitettyyn riisiin, jossa oli höysteenä purkkitaskurapua, valkosipulia ja purkkiherkkusieniä, pysyi sisällä. Tuoretavarana Lauri söi tomaatin ja yhdessä tuhottiin vihreä kurkku. Vatsa tosiaan haluaa lisää ruokaa, vaikka emme enää kuluta energiaa melonnan malliin.

Niin, ja eka kerta pönttökakalla. Pelkkä ulkohuusi, mutta siisti ja juuri maalattu. Uhmaan vielä hyttysiä ja kipaisen ulos teltasta hakemaan purkin jogurttia – bulimiaa mullakin. Toivottavasti näen suihkusta edes unta.

Nati + Gulak (Leiri 15 - 2340 Yukon time)


7. lokakuuta 2012

Perillä tölkki mieheen – 29.7.


The end of 500 km paddle from the Mackenzie Mountains to the Dempster Highway ferry
I had two cans of Kokanee, which I saved to Dempster Highway.


Sunnuntaiaamu  29.7.

Heräsin 9:30. Yöllä tuntui kaltevalla pinnalla maatessa, ettei uni tule, mutta silti olo tuntuu levänneeltä. Vino makuualusta piti yöllä valppaana. Vähän kuin koko tämä retki.Matkaa on 30 kilometriä jäljellä. Edelleen hieno tyyni kesäaamu.

Ainakin Peelin osalta voi sanoa, että joki antoi meidän meloa sen. Isolla joella jokainen vastatuulipäivä olisi varmasti lisännyt päivällä tai päivillä Peeliin käytettyä matka-aikaa.
Kahtena ensimmäisenä päivänä virta auttoi 5-7 km/t. Virta tuplasi matkavauhdin. Kun virtaus hiipui, oli hyvää onnea, että vastatuuli pysyi poissa.

Eilen illalla leirin löytymisen hankaluus ei toisaalta olut iso juttu, etenimme silti koko ajan kohti pämäärää.

Sunnuntai 29.7.

Oli hieno ja helteinen päivä. Raskas. Joki on varmaan kilometrin levyinen ja jokainen näkyvä osuus kestää ja kestää meloa. Seuraava mutka ei millään lähene ja kun se vihdoin on kohdalla, alkaa uuvutttavan pitkä kaarre ennen seuraavaa suoraa. Virta nostaa välillä nopeuden kymppiin, mutta sitten taas lipsahdamme matalaan, seisovaan veteen. Elämänmerkkeinä näkyy neljä vaatimatonta mökkiä.

Vastaan tulee moottorivene. Juomatauolla sama vene tulee takaisin ja ajaa rantaan juttelemmaan kanssamme. Ystävällisen oloinen ahavoitunut ntiaani ajaa venettä, kyydissä kaksi herttaista intiaaninaista. Mies on itse tehnyt veneen, laatikkomallinen tasapohjainen isohko, noin kuusimetrinen avoin vanerivene. Pitkä, loiva keula helpottaa rantautumista mutaisella joella.

Lopulta näemme lossin.  Dempster highway. Rantaudumme ensin ennen lossia ja kyselemme ranalla olevilta kalastajilta leiripaikkaa. ”Anywhere” vastaa enimmäinen kaveri. Suosittelee silti melomaan alavirtaan lossin ohi. On kuulemma rauhallisempi paikka. Liikenne lossilla on jatkuvaa. Kuorma-autoja, rekkoja ja hervottoman isoja 4-veto pic-up truckeja, joissa kaikissa näyttää olevan pidennetty matkustamo.

Rantaudumme satakunta metriä lossin alapuolelle. Olen säästänyt kaksi olutta. Juommen ne rantautumisen  kunniaksi. Joella tapaamamme intiaaniporukka tulee vielä autolla moikaamaan meitä.

Etukäteen mainostettu leirintäalue on kilometrin päässä rannasta ja kuulemma suihkut eivät toimi. Fort McPhersonin ainoassa hotellissa on yksi vapaa huone, 200 CAD/yö, liian kallis meille. Jatkamme telttailua tälläkertaa liikenteen ja lossin hurinaa kuunnellen. Turvallisia ääniä molemmat.

21:35 (Yukonin aikaa, vaihdoimme toiseen aikavyöhykkeeseen, mutta elämme silti Yukonin ajasssa.) Toivottavasti omaiset Suomessa ovathelpottuneita, kun tulimme perille kaksi päivää etuajassa. Kännykkä ei toimi eikä radiostakaan kuulu mitään. Liftaamme huomenna kaupunkiin ja koitan sieltä soittaa Riitalle.

22:00 Nati + Gulak 0 km / 7

P.s. Iltapalaksi kiehautin pussikeiton makaronilla höystettynä. Jälkiruuaksi puolen nyrkin kokoinen pala kuumassa  lötsähtänyttä edamia. Eväät käy vähiin. Hyttyset on rantapusikossa äkäisiä, onneksi teltassa saamme olla niiltä rauhassa.

Kyllä tämä reissu kaikkineen on ollut siihen käytetyn ajan ja puuhan väärti. Kiitos Peelille, että saimme sen meloa. Snakeriverille kanssa kiitos, vaikka kovin joki pyristeli vastaan.

Huh, yksi Snake River Expedition 2012 -seikkailun osa on kunnialla takana.


Hyvästi Peel River – 28.7.

Thank you Peel to let us paddle you.

Lauantaiaamu 28.7.

Taivas ei pudonnut niskaamme. Yläpuolellamme joen törmällä on iso kallistunut kuusi, jonka joenpuoleinen juurakko on tyhjän päällä. Ainoa siedettävä teltanpaikka on juuri puun alapuolella.
Sihtailimme illalla, että mihin kuusi kaatu. Toisaalta olemme nähneet paljon vstaavia kallistuneita kuusia, mutta emme ole kertaakaan nähneet puun kaatuvan jokeen.Satoja kilometerejä joenrantaa ja juuri tähän pitää panna teltta.

Yöllä maha tuntui kummalliselta. Oletettavasti runsaasta saviveden juomisesta kuumalla joella. Tuulee yläjuoksun suunnalta. Meille myötäinen. Muuten pilvipoutaa, 19 astetta celsiusta, näyttää Suunnon kello. Kirjoittelen tätä aamusateen kostuttamaa Devoldin aluspaitaa (päälläni) kuivaten.

Lauantai 28.7.

Edelleen hieno melontakeli ei edes niin hiostava kuin eilen.

Teimme taas viisi tunnin settiä. Viimeinen taisi venyä yli kahteen tuntiin: ensin ajettiin matalaan umpiperään, tuli runsaan kilometrin paluumelonta. Laskeva vesi paljasti rantaan saakka ulottuvan mutakielekkeen, joka piti kiertää.

Onneksi emme juuttuneet mutaan. Veden koko ajan laskiessa olisi vapaaseen veteen pääsy tahmeassa mudassa ollut vaikeaa. Laskeva vesi paljastaa myös joen ranoilla usean metrin levyisiä pehmeitä mutarantoja. Niiden yli on liki mahdotonta kulkea saati saada varusteet ja kanootti yöksi kovalle maalle.

Melomme pitkään, ennenkuin löydämme kovan rannan ja edes välttävän paikan teltalle. Nukumme kohtalaisessa rinteessä, sentään päät ylärinteen puolella. Leiri numero 13 on nimensä mukainen. Mutta kyllä tässä yhden – viimeisen – jokiyön nukkuu.

Keitämme iltanuotiolla termoskannuun kuumaa vettä, ettei aamulla tarvitse tehdä tulia. Ruoka on riittänyt pienellä säännöstelyllä. Lähinnä herkut on loppu. Pari liha- ja muutama hedelmäsäilyke olisi voinut vielä olla matkassa. Viimeiset litaryypyt sentään saadaan. Nyt on pullot tyhjät.

Toivottavasti kaksi kuraista melojaa saa huomenna jostain kortteerin.

Nati 00.44 Nati + Gulak 22 km / 14 m togo

Ps. kaikkiaan on nyt melottu 475 km.

Lumi teki enkelin eteiseen 424 kilometriä sitten – 27.7.

If you cant´t drink enough, pour it to the ear. Tropical Peel River!
Perjantaina 27.7

Helle ja kevyt myötäinen etelätuuli jatkuu. Joki auttaa matkantekoa edelleen. Saamme jokaisella  viiden tunin sessiolla melottua 12 kilometriä. Runsaan 400 kilometrin kohdalla näemme ensimmäisen ihmisasumuksen. Intiaanien vaatimaton metsästyskämppä. Emme mene maihin. Vähän myöhemmin on toinen, karttaankin merkitty kämppä, Cabin. Kolme yhden huoneen keskeneräisen näköistä mökkipahasta ja hirveästi hyttysiä. Rannassa on mustakarhun jäljet. Lajin tunnistaa lyhyistä etukäpälän kynsistä. Valkopääkotkapariskunta lähti edestämme lentoon.

Joella olen kuin Mississipijokilaivan kapteeni kun metsästän etenemistä auttavaa päävirtaa liki sileästä virrasta. Vähän tulee erimielisyyttäkin, kun keulamies haluaa okaista mutkissa, vaikka juuri aamulla olin todistanut, että päävirtaa kannattaa noudattaa. Muistutin keulamiestä, että olen täällä a) ekaa kertaa ja b) haluan nauttia etenemisestä omalla tavallani. Meni perille.

Leiripaikka löytyy täpärästi 62 kilometrin kohdalta. Niemi, jossa vähän tuulee. Teltalle ei vaan tahdo löytyä ihan vaateria paikkaa, mutta on sentään päät ylhäällä. Välipalat alkavat käydä vähiin. Avataan viimeinen lihapurkki, puoli purkkia keittokinkkua illan risoton höysteeksi. Loput syödään huomenissa.

Läps! Rannasta lähti aimo molskahduksella meihin kyllästynyt majava. Muutoin on hiljaista. Ei paarmoja ulkoteltan katossa. Jokikin on ihan hiljaa.

Vettä on edelleen paljon, mutta suunta on laskeva. Onneksi vettä on paljon, niin rantojen mutainen osuus on lyhyt. Kokeilen jokiveden soudattamista harsopyyhkeeni läpi. Toimii osin: pyyhe muuttuu mudasta ruskeaksi, mutta vesi pysyy silti sameana.

Nati 23.40 auringon paahtamat punanaamat menevät nukkumaan + Gulak 76 km / 17 m togo

P.s. kaksi kärpästä: sidoimme kanootin telttaan kiinni, koska lähimmät puut ovat korkealla törmän päällä. Jos kanootti lähtee, lähtee telttakin.

Iso joki on armollinen – 26.7.

Where is all the privacy? We should be paddling a remote river. This morning came one aeroplane and one paddler. Only two weeks solitary paddling.

Torstaina 26.7.

Vilskettä: aamulla hurahti leirin ohi vihreä Oldtown Tripper solomelojan kuljettamana. Huiskuttelimme puolin ja toisin(*

Hieno sää siivittää meidät matkaan jo puoleltapäivin. Vettä, isoa vettä riittää ja vauhti on entisenlainen. Joki putoaa noin metrinkilometrillä ja nopeus koukkii edelleen kympin päälle.
Urakoimme viisi tunnin sessiota ja melontojen väliin puolen tunnin maatauolla kahvia, voileipää, persikka purkki ja paahdettuja maapähkinöitä. Laurilla on vähän ongelmia puutuvien nilkkojen kanssa. Hän virittää säärien alle taripilla topatun kuivapussin .

Teemme leirin, kun gepsi näyttää päivän saaliiksi 62 kilometriä. Reissun paras etenemispäivä.
Ilta näyttää sen verran hienolta, eteme viritä tarppia. Pääsemme näin puoli tuntia aikaisemmin ruuanlaittoon ja myös aikaisemmin nukkumaan. Corned beef pasta ja nescafe on illan menu.Ihailemme hiljaista maisemaa ja matalalta paistavan auringon valaisemaa jokea.

Joki on nyt iso. Paikoitelle leveyttä on hyvin puoli kilometriä. Yli satametriset hiekkatörmät valuvat suoraan jokeen. Törmät ovat kilometrien pituisia. Välillä näkyy hurjien maanyöryjen arpia penkoissa.
Toivomme huomiseksi samanlaista päivää, tai mieluummin koko loppumatkaksi.
Meillä on varaa pitää yksi sadepäivä, mutta jos tulee kovaa pohjoistuulta on eteneminen työlästä suojattomalla joella.

Tämä oli hyvä Peelin avaus. Olemme molemmat tyytyväisiä.

Nati 23.05 Gulak 138 km / 46 m togo
---
*) Tapasimme soolomelojan myöhemmin päivällä. Hän on kanadalais-tanskalainen eränkävijä. Meitä hieman nuorempi, kookas ja raamikas kulkija. Oli lähtenyt Elliot Lakelta (1150 m) 6.7. Tullut- Hart ja Peel-jokia.  Peelillä on isoja koskia ja pahamaineinen Aberdeen Canyon, kymmenisen kilometriä pitkä kantotaival. Matkaajalla oli mukanaan jonkinmoinen kärry kanootin kuljettamiseen maitse.

25. syyskuuta 2012

Jaakko heittää lämpöisen kiven — 25.7.




Even on the Peel (about 1 mile down from the Taco Bar) we are careful with our canoe. We pull it close to the camp & tie it up.
Keskiviikkoaamu 25.7.

Aurinko – sen lämpö herättää seitsemän maissa. Avaan teltan luukkuja. Kevyt tuuli vilvoittaa ja uni jatkuu.
Täydellinen hiljaisuus. Mitä nyt paarmat pörrää teltan hyttysverkon takana.
Lauri on tehny tulet ja lämmittänyt vettä aamupuuroa (yäk!) varten. Pakko mennä puurolle, vaikka vatsa toimii muutenkin.

Vesi joessa näyttää nousevan. Olemme aika matalassa rannassa. Toivotaan, ettei joki aja meitä Jaakonpäivän kunniaksi evakkoon.
Setvin äsken karttojamme. Tarkemmista kartoista puuttuu 50 kilomterin osuus Peeljokea. Tuskin eksymme.

Keskiviikko 25.7.

Lepopäivä tekee hyvää. Kun ainoa tekeminen on melonta, niin leiripuuhastelu pakottaa rentoutumaan.
Välillä istumme Laurin kanssa pitkään puhumatta. Omissa ajatuksissamme. Varmaan molemmat miettivät kulunutta kahta viikkoa.

Saan sentään pestyä yöpaitana pitämäni ohuen fleecen, pitkähihaisen Muston aluspaidan ja yhdet kalsarit. Helteinen aurinko ja kevyt tuuli kuivattaa pyykin hetkessä. Pakkaan kuivapuvun pois. Vesi ja ilma ovat läpöisiä, en tarvitse kuivapukua sileää Peeljokea meloessa.

Vilskettä: Vesitaso tuli lännen suunnasta, kiersi leirimme yli ja laskeutui ylävirran puolelle hakemaan jonkun porukan pois. Kiikaroimme konetta, ei ollut käyttämämme Black Sheepin väreissä. Pontooniin sidottu kanootti on keltainen. Tai ehkä siinä on kaksi kanoottia sisäkkäin, emme näe niin tarkasti.

Syömme kahdesti porkkana-peruna-pussisipulikeittoa. Nyt on perunat ja porkkanat syöty. Laitan aamuksi papuja turpoamaan. Pavut ja Corned Beef on tymäkkä aamiainen. Jaksaa meloa. 

Illalla muistan vielä heittää Laurin toivomuksesta lämpöisen Jaakonpäivän kiven. Heitän kaksi. Toisen heiton filmasin ja toisesta molskahduksesta otin stillkuvan.

Päivän puheenaiheena on melonta. Kuinka eri ihmisille sillä on niin erilainen merkitys. Lajin pahimmaksi edustajaksi nimesimme muutaman naisen ja ämmämäisen miehen, jotka haluavat turvallisuuteen vedoten jokaisen harrastavan tätä lajia juuri oikealla tavalla. Heidän tavallaan.

Illan ohjelma on ampiaistanssi pyyhkeillä huiskien teltan ympärillä. Jostain syystä kolme meluisaa pörriäistä haluaa välttämättä sisä- ja ulkoteltan väliin pörräämään. Ne osaavat tulla välikköön vaikka ihan maan rajasta teltan liepeen alta. Sen jälkeen ne pörräävät hullun lailla teltan topissa ikäänkuin paniikissa ulospääsyä etsien. Emme kumpikaan ymmärrä ampiaissen logiikkaa.

Vielä vesitasosta. Tai oikeammin porukasta, joka lähti kotiin.Arvelemme heidän meloneen jonkun toisen Peel-joen sivuhaaran. Jos he olisivat lähteneet Dua Lakesilta meidän jälkeemme, he tuskin olisivat meloneet näin nopeasti alas. Tuli mieleen, että toivottavasti lentäjä tai melojat kertovat Kanoepeoplelle, että näkivät leirimme. Ja vielä parempi, jos sana kiirii Suomeen.

Viikon päästä keskiviikkoaamuna meillä on treffit noutoauton kanssa Dempster highwayn lossilla. Jos säät suosii, loppumatka ei ole ongelma. Emme toivo pohjoistuulta.

Teltan sivulokerossa kelloni lämpömittari näyttää 32 astetta celsiusta! Mulla on vielä aurinkokenno ja Riitan kamera latuuksissa teltan aktolla. Nappaan ne ois ja sitten nukkumaan.
Nati 21.52 Gulak – 200 km / 99 m togo



18. syyskuuta 2012

Ollaan me kovia jätkiä – 24.7.

Honestly: we are tough guys. We made it with flying colours! The Snake.

Tiistai 24.7.

Peelriver vähän ohi Taco Barista, mistä vesitaso yleensä hakee Snakeriverin melojat pois.
Ihana hiljaisuus. Ei kuulukosken kohinaa, sade ei ropise teltan kattoon eikä tuuli paukuta teltan liepeitä.

Viimeyö oli mahdoton, illalla alkanut, vihaisesti puuskaileva tuuli kiusasi aamuun saakka.
Emme saa aamiaista, kun tuuli puhaltaa nuotion lämmön kattilan ohi. Siirrämme nuotion hiiltynyt klapi kerrallaan suojaisempaan paikkaan. Meillä on limsapullollinen turvonneita ruskeita papuja. Keitämme ne valmiiksi ja suurustamme pavut puolella purkillisella corned beefiä. Päälle kahvit.
On sen verran tukeva aamiainen, että jaksamme meloa koko päivän muutamalla välipalanäkkärillä ja purkillisella säilykepersikoita. Edes nyt illalla emme tehneet lämmintä ruokaa.

Melomme pari ensimmäistä tuntia puuskaiseen vastatuuleen. Päivä on lämmin ja meno on sen verran raskasta, että olemme valmiit jäämään vielä yhdeksi yöksi Snakeriverin puolelle.

En pidä ajatuksesta, että menisi vielä yksi yö miettiessä, minkälainen hornankattila Snake ja Peelriverin kohtaaminen on näin isolla vedellä. En edes tiedä tarkkaa kilometrimäärää risteykseen.

Peel tulee vastaan kuin varkain. Ison töyrään takana joki vaan levenee ja virrat kohtaavat toisensa rauhallisesti. Tuul i tyntyy ja melomme lämpimässä aurinkloisessa illassa mahtavaa Peeliä ihaillen.
Toisella yrittämällä löytyy leiri, johon jäämme kahdeksi yöksi. Olemme aikataulusta hieman edellä, joten pitää malttaa levätä, kun joen vaativin osuus on ilmiselvästi takana.

Tällä vedellä Snakeriver oli oikeasti vaarallinen. Kosket eivät olleet pahoja, mutta virran nopeus ja iso vesimäärä tekivät melonnasta haasteen. Monin paikoin vesi oli niin korkealla, että kumpikin uoman molemmat rannat olivat jopa kilometrien matkalla mahdottomia rantautua. Alun 265 kilometrin matkalla joki virtasi tavalla tai toisella kuin koski.

Yhdellä kanootilla liikuessa ei ollut varaa virheisiin. Jos olisimme kaatuneet, se olisi ollut katastrofi. Joen koko 300 kilometrin matkalle gepsi näyttää liikkeelläolon keskinopeudeksi 10,2 kilometriä tunnissa. Se sisältää myös kantomatkat Duo Lakesista (0,5 km/t) ja Ison kanjonin ohituksen, jossa 300 metrin matkaan kului päivä.

Luontokokemuksiin tulee uusi lisä, suden jäljet Snakeriverin viimeisellä taukopaikalla.
23.31 täydessä erämaan hiljaisuudessa. Nati + Gulak. 200 km / 99 m togo, pudotus  0,9 m/km

16. syyskuuta 2012

Elämä hymyilee, joki ei ihan – 23.7.


My 63:rd birthday! I hoped that the rest of the journey is rainfree.

Maanantaiaamu 23.7.

Kauhukuvasade: sataa ja vesi nousee niin, että varustesäkit lähtevät ajelehtimaan virran mukana. Ruokatynnyri kolistelee perästä. Sitten vesi alkaa kuohata teltan ympärillä ja pitää rynätä pelastamaan mitä voi. Tällainen sade piti illalla hereillä reilun tunnin. Herkeämätöntä, kiivasta ropinaa. Oli helpotus, kun vihdoin tuli hiljaisuus ja pääsin uneen.

Nyt juuri alkoi aamusade. Täpärästi ehdin käydä pissalla ja tsekkaamassa, että joen pinta on edelleen laskenut päivittäisistä sadekuuroista huolimatta. Vielä pienet nokoset sateen ropinassa. Hauska alku syntymäpäivälleni. Saisipa lahjaksi kuivan loppumatkan

Eikö meillä ole sadekampeita? On tietysti, mutta ne on lähinnä suojaamaan meitä meloessa pärskeiltä ja pikkukuuroilta. Ei ole hyvä kastua, jos ei ole pakko. Emme halua vilustua. Kirjoitti aamutuimaan Jakko 63 v.

Maanantai 23.7.

Sadetta, sadetta, sadetta ja illalla vielä kovia tuulenpuskia. Ei viitsitty rantautua sateessa, vaan melottiin ja odotettiin sään paranemista. Tuli retken pisin päivä, 46 km. Käytiin katsomassa yhtä leiripaikkaa. Oli huono ja saatiin maailman äkäisimmät hyttyset kimppuumme. Pääsimme niistä eroon vasta kun yhdessä nivassa nopeus kasvoi riittävästi ja ajoviima pudotti vihulaiset kyydistä.

Joki on jo rauhoittunut huomattavasti, vaikka vettä on edelleen paljon. Rinteissä näkyy sateen aiheuttamia maanvyöryjä. Isoja puita on tullut ryminällä alas jokeen. Jokeen juuttuneet ajpopuut ovatkin olleet väistelyn suurin tarve virrassa.

Nopeutemme on edelleen hyvä, mutta hieman pudonnut hiljentyneen virtaaman myötä. Nyt jaksaa meloa, eikä tarvitse joka manööverissä tsempata täysillä virtaa vasten.

Joen- ja virranlukutaito on reissun aikana kehittynyt vastaamaan joen erityispiirteisiin.
Tänään onnistuimme ennakoimaan ja väistämään voimakkaan akanvirtapyörteen.

Illalla taas tuuli nappasi telttamme ja Lauri juoksi sen kiinni. Nyt karkulainenon sidottu tukevasti kiviin. Samoin kanootin päällä on kolme isoa kiveä painona.

Päivän eläimet, neljä korppia, ilmes, hirvi ja vasa sekä pari sorsapoikuetta. Iltapalana papuja & corned beef.

On puoliyö, nati + Gulak. 284 km / 231 m togo, pudotus 3,7 m/km
P.S. Vaihdoin Sannaan uudet patterit. Ensimmäiset patterit ovat riittäneet matkan alusta tähän saakka.

14. syyskuuta 2012

Ladataan akkuja – kirjaimellisesti – 22.7.


Loading batteries - literally. We had quite a bit of rain & clouds. So we used every chance to load batteries.

Sunnuntaiaamu – 22.7.

Hyvin nukuttiin. Karhut eivät herättäneet vaan ystävämme Ropina. Loikoillaan teltassa ja odotellaan aamusateen hiipumista.

Aamun juttuja: Dixie-line, ranskalaisten voyagerien Wintercity, Caesar´s Land – tarina Hudson Bay Companysta. Eskimoiden nahanparkitseminen pureskelemalla. Pehmeä kuutinnahka on hyvä ihoa vasten. Luonnonsuojelijat, WWF, salametsästäjät Suomessa. Kotkansulat ja joutsenensulat.

Sunnuntai 22.7.

Karhut antavat olla ja saamme pitää lepopäivää. Päivä menee mm. puuhatessa aurinkokennon kanssa – lataus tuntuu tehottomalta. Saan sen verran virtaa kameroiden akkuihin, että voin kuvata joitan varusteitamme tositoimissa.

Suomen ja A:n liput nostettiin salkoon. Annan jokiveden lämmetä Ortliebin mustasa leilissä. Otan haalean suihkun ja nyt on mukava ja puhtoinen olo.



Lauri keitti peruna/porkkanasopan. Siitä riittää hyvin kahdelle miehelle kaksi ateriaa.Tarjosimme eilen Suomi-viinaa karhulle ja kun ei kelvannut, otimme omaan käyttöön. Kiitos siitä Pekalle. Tietysti vähän taikauskoisena ropsaisemme Otsollekin ryypyn.

Iltasade ajaa meidät telttaan hieman ennen kymmentä.

2203 Nati, sateen ropistessa Gulak.
Tänään ei edetty, tilanne 284 km / 231 m togo, pudotus 3,7 m/km

7. syyskuuta 2012

Karhu tuli leiriin – 21.7.

This is how our camp looked to the brown bear, when it came to visit us.

Lauantaiaamu 21.7.

Tuntuu hyvältä herätä, kun aurinko lämmittää telttaa. Sininen taivas. Panen aurinkokennon teltan katolle katselemaan taivaalle.

Laurin kanssa jutellaan suomensukuiset kansat, Aunuksen retki, jossa olivat mukana Laurin isä ja Arvo-enoni. Ajaudutaan sitten poliittisesti jakautuneisiin urheiluseuroihin, Nuoriin Kotkiin, Pioneereihin ja Partiolaisiin. Kerroin siviilipalvelusajastani Valtion väestönsuojelukoulussa.

Lauantai 21.7.

Olen juuri painamassa Sannan leirissä –nappulaa, kun Lauri sanoo ”karhu”.
Tosiaan, nuori harmaakarhu tallustaa päättäväisen näköisenä leiriämme kohden. Kun nousemme Laurin kassa seisomaan ja älähdämme, karhu tulee toisiin ajatuksiin ja pötkii pusikkoon.

Emme pidä lepopäivää, emme jää yöksi samalle saarelle uteliaan nallen kanssa.

Illalla laittamani merkkitikku joen varressa kertoo veden nousseen edelleen. Osassa jokea ei enää ole rantoja, vaan vesi menee pitkin pusikoita.
Vettä on valtavasti ja se virtaa lujaa. Väistelemme joen pohjaan juuttuneita, kuohaavia ajopuita ja niiden juurakoita.

Joen palmikko-osuuksilla on välillä vaikea arpoa, mihin suuntaan joki jatkaa menoaan. Gepsi näyttää parhaimmillaan yli 17 km/t nopeuksia ja paikoin virtaa nostaa aaltoa vain, koska vesi ei mahdu sileänä alas. Mieleen tulee ajatus, että nyt mennään rantaan ja odotetaan, että vesi laskee tolkullisiin lukemiin. Onneksi lopupäivästä meno alkaa helpottua joen uomien levetessä ja kaltevuuden laskiessa.

Löydämme sopivan pienen saarekkeen ja teemme siihen leirin. Ollaan rannassa hyvissä ajoin viiden maissa. Olemme molemmat väsyneitä sekä fyysisesti että henkisesti. Silti on hyvä fiilis, alkaa tuntua siltä, että loppumatka on jo helpompaa.

Huomenna pidämme lepopäivän, jos karhut sen meille suovat.
21:34 Nati + Gulak. 284 km / 231 m togo, pudotus 3,7 m/km

P.S. Jäi kertomatta, että karhun näkeminen sai minut avaamaan ostamani karhusprayn kaupan paketista. Olin ajatellut, että selvitään Laurin spraylla ja jos en joudu avaamaan omaani, voisin yrittää myydä sen takaisin kauppiaalle. Huh – jos karju olisi tullut seurakseni aamukakalle, ei minulla olis ollut tarjolla kuin hajustamattomia baby-kosteuspyyhkeitä. Nyt mennään pusikkoon karhuspray vyöllä kuin skoobari ikään. (translitteroijan kommentti: karhuepisodi unohtui nopeasti ja samoin karhuspray. Meillä molemmilla oli spray käyttövalmiina teltassa kun menimme nukkumaan, ei sitä muuten pidetty mukana.)

6. syyskuuta 2012

Ledge on paikka koskessa, johon ei pidä joutua – 20.7.

Thunderstorm in the mountains. Better wait & see on the solid ground. I was a little worried about our canoe. If the wind gets bad, it may blow it down the river. OK, it was fully loaded.

Perjantaiaamu 20.7.
Aamusateen pisarat teltan kattoon voisi laskea. Pieni ripaus, jonka navakka etelätuuli kuivaa hetkessä. Etelätuuli puhaltaa vuorilta tänne laaksoon. Teltan sivutaskussa ollut kelloni näyttää 22 astetta. Eka lämmin aamu.

Laurikin herää ja toivoo sammalpohjaa nukkualustaksi. Nämä kivikot ja ohut alusta eivät tunnu tekevän hyvää rasittuneelle kropalle. Oli minullakin illala nivelet kipeänä keskiviikon ja torstain kiipeilyistä.

Perjantai 20.7.
Pisin päivä tähän mennessä, 37 km. Joen piti rauhoittua, kun olemme jo reilusti vuoriston ulkopuolella, mutta kattia kans.

Vettä on paljon ja se viilettää aivan liian lujaa. Pystysuorien kallioiden mutkiin muodostuu ruotsinlaivan potkuriviran kaltaisia isoja pystypyörteitä (boils). Vesi kiehuu ja nousee jopa puoli metriä ympäröivän veden yläpuolelle. Silti pyörteeseen on pakko meloa. Kallion vieressä kuohaa vielä hurjemmin. Yleensä puolen kierroksen jälkeen saamme kanootin raivoisalla melonnalla pois pyörteestä.

Muutama kilometri lähtömme jälkeen tulee vastaamme yllättäen se paljon puhuttu Ledge. Joki kapenee ehkä kymmeneen metriin, vasemmalla on liki yli koko joen ulottuva kynnys, jossa vesi möyryää hurjana. Oikeassa rannassa pieni lohkareinen kallio. Kummallekaan rannalle ennen kuohaa ei pysty rantautumaan.

Meillä ei ole mitään mahdollisuutta pysähtyä. Ohjaan ihan oikeaan rantaan, nopeutemme on yli 14 km/t.
”Ajan kalliolle!” huudan Laurille. Tähtään oikean rannan parin lohkareen väliin. Uskon nopeutemme ja liike-energiamme riittävän, että nousemme kokonaan kalliolle ja pysähdymme. Totaali paniikkiratkaisu – kuohaan emme saa joutua.

Kivien kohdalla Lauri vääntää keulan takaisin virtaan. Liu-umme ulommaisen kiven päälle, se pudottaa nopeuttamme ja livahdamme hallitusti ledgen ohi. Tilaa manööverille on tasan kanootin leveys.
Ledgen jälkeen on pitkä rivi parimetrisiä seisovia aaltoja. Viiletämme niistäkin rantaa hipoen ohi.
Oli reissun täpärin tilanne.

Iltapäivällä ajan huolimattomasti kahden virran yhtymäkohtaan ja tässä voi rehellisesti sanoa, että vakaa kanoottimme pelastaa tilanteen. Horjahdamme, mutta virta ei silti nappaa pahasti kanoottiin.

On vaativa reissu. Sateet ovat lisänneet joen virtaamaa ja se on vaarallisen kovaa. Täällä alempana isot vesimassat ja virran irtirepimät täysikasvuiset puut lisäävät haastetta. Vettä on paikoin niin paljon, että keskellä muuten sileää virtaa alkaa muodostua kohtalaisia aaltoja kuin tyhjästä. Virran gradientti alkaa jo pienetä niin, että sen huomaa. Paljo vesi pitää matkaamisen edelleen täysipainoisena koskimelontana.

Päivän finaali on ukkonen, jota pidämme tarppiin kääriytyneenä noin tunnin. Melomme ukkosen jälkeen vielä jokusen kilometrin, ennenkuin löytyy leiri.

Ilta on selkeä. Syömme minestronekeittoa, jota terästämme parilla kuksallisella makaronia ja puolella purkilla Corned Beefiä.

Teltassa viritämme Laurin selän suojaksi paksumman makuupussini. Tarkenen jo kevyemmällä kesäpussilla.

Huomenna pidämme lepopäivän. Parempi jatkaa matkaa hyvin levänneenä.

Meni vähän myöhään. 00:02 Nati + Gulak. 318 km / 357 m togo, pudotus 4,2 m/km