26. huhtikuuta 2012

Pitkien listojen ilta

Pidettiin Forssassa Laurin luona palaveri, jossa käsiteltiin retken varusteita ja logostiikkaa. Yhteiset varusteet, omat varusteet, mitä otetaan Suomesta mukaan, mitä ostetaan Whitehorsesta. Pitää selvittää mm. pitkän lennon painorajoitukset ja saako reittikoneessa enää kuljettaa haulikon panoksia.

Ilman Laurin vaimon, Tuulan leipomaa pirakkaa, ei matka olisi edistynyt lainkaan.

Tämänhetkinen Jaakon tsekkilista: tein palaverissa listaa Googledocsiin akuuteista asioista, joita voisin hoitaa, paljon muutakin hoidettavaa tietysti on. Tein listasta oman sivu tähän blogiin: Checklist



8. huhtikuuta 2012

Ensin lennetään Helsingistä Whitehorseen.



Helsinki ja Whitehorse ovat yhtä kaukana Pohoisnavalta, molemmat ovat 60 deg N ja asteita päälle. Pituuspiiriero on 160 astetta. Suoria lentoja ei vielä ole, joten edullisin reitti näyttää kulkevan Frakfurtin/Lontoon ja Vancouverin kautta. Pari kertaa saa vaihtaa konetta ja matka-ajaksi tulee n. 20-30 tuntia. Aikaero on 11 tuntia, joten hyvällä tuurilla ollaan perillä saman päivän aikana paikallisissa ajoissa.

Whitehorse, Yukonin territorion pääkaupunki, on väkiluvultaan Savonlinnan kokoinen, n. 26 000 asukasta. Koko territoriossa on 36 000 asukasta. Yukon on vähän Suomea suurempi pinta-alaltaan. (380 000 km2 / 480 000 km2). Väestöntiheys on 0,07 asukasta neliökilometrillä, Suomessa 17 asukasta per neliökilometri. Tilaa on meloa ja vaeltaa.

Kiitos Googlelle karttakuvasta.

Helsinki & Whitehorse are almost same distance from the North Pole. Both cities are 60 deg N. We have to fly from Helsinki to Franfurt/London and through Vancouver to Whitehorse. About 20-30 hours of travelling. Time difference is 11 hours. If we are lucky, we leave & arrive during same day in local times.

Yukon is 1/4 larger than whole Finland (380 000 km2 vs. 480 000 km2). We have 17 people per sqr km, Yukon 0,07. There is a lot of room to paddle and hike.

Thanks Google for the map.


2. huhtikuuta 2012

Lauri Salaman Kanada



Lisäsin tähän blogiin oman sivun, jossa on kuvia Lauri Salaman aikaisemmilta Kanadan reissuilta. Klikka tätä linkkiä Lauri Salaman Kanada

There is an individual page in this blog for Lauri Salama. There are some pictures of his previous trips to Yukon & NWT. Click this link, please: Lauri Salama´s Canada