27. toukokuuta 2012

Riskit - karhun kohtaaminen

National Geographic 2010 Energizer Photo Contest -voittajakuva.
Linkki kuvan tarinaan

Mitä karhu tekee, kun se tapaa minut joella? Todennäköisesti en edes huomaa, kun karhu lähtee omille teilleen huomattuaan minut. Tietysti olen tutkinut karhun ja ihmisen kohtaamisen aiheuttamia vakavia havereita Pohjois-Amerikassa. Yllättävän usein ihminen pääsee hengestään kesyn, tarhassa olevan karhun käsittelyssä (allaolevien karttojen siniset täpät). Löysin Wikipediasta oheisen kartan, jossa on kuvattu eri karhulajien aiheuttamat kuolemantapaukset Pohjoi-Amerikassa 1900-luvulla. Vasemmanpuoleisessa kartassa punainen x on meidän retkemme sijainti.

Miten minun käy, jos joudun karhun hampaisiin? Karhu suhtautuu minuun kuin roskikseen tai haaskaan, olen karhun ruokaa. Nam, karhu alkaa nakertaa minua. Siinä vaiheessa tuskin leikin kuollutta, vaan annan karhulle turpiin kaikin keinoin. Karhun ampuminen hengiltä on tietysti hyvä ratkaisu minun kannaltani, mutta kuten sodissa muutenkin, voitokas taistelu menee harvoin niin kuin kenraalit sen sunnittelevat. Jos karhu ei kuole heti, minua nakertaa ja kynsii runsas 300 kiloa äkäistä karhua. Jos hyvin käy, jää nilkkaan toimiva akillesjänne, että voin nilkuttaa joelta kotiin. Kuvan nakerrukset on aiheuttanut jääkarhu, joka käy tavallista karhua hanakammin piffin kimppuun.


Voinko hätistää? Ainoa lohdullinen keino lähikontaktissa on pippurisumute. Siinä vaiheessa, kun pahanhajuinen karhun hengitys täyttää teltan, on aikaa harrastaa kaikenlaisia pelastautumisia, pippurisumute on yksi niistä. Jos joudun sitä käyttämään, niin varmaan kerron, jos se toimi.


Ettei ihan menisi yöunet, niin turvaudun koeteltuun konstiin: todennäköisyyslaskentaan. Kolusin lisää Wikipediaa ja löysin Snakeriverin seuduilta, Yukonin ja Northwest Territories -alueelta viisi tapausta vuosilta 1932-2006. Noista kaksi oli suoranaisia retkeilijöiden kohtaloita, muissa tapauksissa kyseessä oli asutun mökin läheisyydessä tapahtunut karhun kohtaaminen.


Uskon, että selviämme karhuista puhumalla. Äänekäs puhe auttaa karhua huomaamaan meidät hyvissä ajoin. Yleensä tällaisissa kohtaamisissa karhu lähtee omille teilleen. Ongelmat syntyvät, jos karhu kokee tulleensa yllätetyksi tai jos leirimme ruuan tuoksu houkuttelee sen luoksemme. Ruuat voi pakata karhunkestäviin päniköihin ja hinata pänikän puuhun. Tämä ei estä karhua tulemasta leiriin, mutta ehkä pelastaa loppumatkan ruuat.

Snakeriver ei ole karhuja kiinnostava lohijoki.

25. toukokuuta 2012

Pakboat ei onnistu!

Tarkoitus oli hankkia reissua varten Pakboat. Pakboatin valmistaja Alv Elvestad olisi pannut sen jenkeistä/Kiinasta postiin ja olisin noukkinut sen Whitehorsesta. Vaan ei onnistu. Pitää maksaa tullit ja vatit, jotta saa kanootin ulos, koska en tuo sitä tullessani. Ja sitten joutuisin maksamaan uudet maksut Suomessa. Ei hyvä. Tässä, mitä paikallinen viranomainen sanoo (punainen teksti):

I tried to get a Pakboat from U.S. to Canada without paying any taxes. I´m takinng it back to Finland & there I have to pay customs&taxes anyway. Can't do it, said my friends in Whitehorse.

What you can bring with you

As a visitor, you can bring certain goods into Canada for your own use as "personal baggage". Personal baggage includes clothing, camping and sports equipment, cameras and personal computers. It also includes vehicles, private boats and aircraft.
You must declare all goods when you arrive at the first CBSA port of entry. Border services officers do conduct examinations of goods being imported or exported to verify declarations. If you declare goods when you arrive and take them back with you when you leave, you will not have to pay any duty or taxes. These goods cannot be:
  • used by a resident of Canada;
  • used on behalf of a business based in Canada;
  • be given as a gift to a Canadian resident; or
  • disposed of or left in Canada.
Mutta paikallinen kontaktini Kanoe Peopleen, Gus Karpes kertoi, että ovat yrittäneet koottavilla Ally -kanooteilla, mutta ei  onnistu.





10. toukokuuta 2012

Lentoliput ostettu

Enää en malttanut odottaa, vaan ostin meille liput. Hinta oli satasen per nuppi arvoitua halvempi, kun fiilasin lähtö- ja tulopäiviä. Nyt saan lähetettyä Kanadaan tarkkoja tietoja aikataulutoiveistamme autokuljetusten ja puskalennnon suhteen. Edullisin ja muutenkin helppokäyttöinen lentolippujen hakukone oli  Skyskanner. Muutamalla kympillä sai vakuutuksen, jolla voi peruuttaa matkan lääkärintodistuksella, jos joku meistä sairastuu niin, ettei pääse matkaan. Blogin Check-list -sivulla on lisää tämän hetken suunnitelmista.




We bought the flight-tickets. We arrive at Whitehorse in the evening of the 7th of July. Click the picture to get it readable.




7. toukokuuta 2012

Nyssykät reittilennolle

Mun kollit Uralin reissulle: ylhäältä alas:
käsimatkatavarat, varustesäkki ja alimpana koottava Pakboat.

 

Tarkistin vielä kerran matkatavaroiden rajoitukset.

 

Yritin löytää rahtikuljetusta edes osalle tavaroita, mutta se meni tosi hankalaksi. Kanadaan, johonkin isoon kaupunkiin tavar aolisi vielä tullut suht kohtuuhintaan, mutta loppumatka Whitehorseen olisi maksanut liki tonnin. Plus olisi pitänyt itse tulliselvittää kamat. Huh.

Ylipainomaksu on tällä hetkellä edullisin vaihtoehto.
  • Koneeseen mukaan 8 kg. Turistiluokka, kotimaanlennot, lomalennot ja lennot, joissa vain yksi matkustusluokka: yksi laukku, jonka ulkomitat ovat enintään 56 x 45 x 25 cm ja enimmäispaino 8 kg.
  • Ruumaan yksi laukku, 23 kg
    Ase on yksi laukku, täällä tarkemmin: >>>
  • Useamman lentoyhtiön lennolla peritään ylipainomaksu lähtöselvittävän lentoyhtiön tariffien mukaan.

  • Finnairin perimät maksut Amerikan lennoilla: 50* / 60 / 80 euroa
* Edullisin hinta voimassa maksettaessa ennakkoon verkossa. Seuraavaksi edullisin hinta on voimassa, kun palvelu maksetaan etukäteen joko matkatoimistossa tai Finnairin puhelinpalvelussa. Korkein hinta on voimassa silloin, kun palvelu maksetaan lentokentän palvelupisteessä.

Näyttäisi siltä, että lähdetään Helisngistä British Airwaysin tai Air Canadan lennolla

2. toukokuuta 2012

Virtaamatietoja PeelRiverille


PeelRiverin 10 päivän virtaama Fort McPhersonin yläpuolella. Aika hurjat ilman lämpötilavaihtelut.

Olemme lomien ajoitusten vuoksi lähdössä joelle hieman liian aikaisin, paras aika vesitilanteen kannalta olisi myöhemmin heinäkuussa. Kesäkuu on tulvakuukausi, mutta heinäkuun alkuun riittää hyvinkin vettä, jos kevät ja lumien sulaminen on myöhässä. Joella on muutama kanjoni, joihin vesi voi pakkautua aika ilkeästi. Jos on paljon vettä, nämä kohdat pitää ohittaa maitse. Toisaalta, Snake River tyhjenee aika nopeasti, joten liian myöhäänkään ei voi mennä.

Joen virtaama vähän ennen Peelriveriä on heinäkuussa noin 200 m3/s, Kymijoen luokkaa.

Allaoleva kuvaruutukaappaus toimii myös linkkinä virtaamasivulle.


Pääsen seuraamaan vesitilannetta PeelRiverin puolelta, siellä on mittausasemia, mutta SnakRiverillä ei. Pitää selvitellä, millainen on ollut lumitilanne ja kun sulaminen alkaa, niin kuinka se edistyy.

Linkki oheiselle sivulle Virtaamat PeelRiver