The end of 500 km paddle from the Mackenzie Mountains to the Dempster Highway ferry
I had two cans of Kokanee, which I saved to Dempster Highway.
Sunnuntaiaamu 29.7.
Heräsin 9:30. Yöllä tuntui kaltevalla pinnalla maatessa, ettei uni tule, mutta silti olo tuntuu levänneeltä. Vino makuualusta piti yöllä valppaana. Vähän kuin koko tämä retki.Matkaa on 30 kilometriä jäljellä. Edelleen hieno tyyni kesäaamu.
Ainakin Peelin osalta voi sanoa, että joki antoi meidän meloa sen. Isolla joella jokainen vastatuulipäivä olisi varmasti lisännyt päivällä tai päivillä Peeliin käytettyä matka-aikaa.
Kahtena ensimmäisenä päivänä virta auttoi 5-7 km/t. Virta tuplasi matkavauhdin. Kun virtaus hiipui, oli hyvää onnea, että vastatuuli pysyi poissa.
Eilen illalla leirin löytymisen hankaluus ei toisaalta olut iso juttu, etenimme silti koko ajan kohti pämäärää.
Sunnuntai 29.7.
Oli hieno ja helteinen päivä. Raskas. Joki on varmaan kilometrin levyinen ja jokainen näkyvä osuus kestää ja kestää meloa. Seuraava mutka ei millään lähene ja kun se vihdoin on kohdalla, alkaa uuvutttavan pitkä kaarre ennen seuraavaa suoraa. Virta nostaa välillä nopeuden kymppiin, mutta sitten taas lipsahdamme matalaan, seisovaan veteen. Elämänmerkkeinä näkyy neljä vaatimatonta mökkiä.
Vastaan tulee moottorivene. Juomatauolla sama vene tulee takaisin ja ajaa rantaan juttelemmaan kanssamme. Ystävällisen oloinen ahavoitunut ntiaani ajaa venettä, kyydissä kaksi herttaista intiaaninaista. Mies on itse tehnyt veneen, laatikkomallinen tasapohjainen isohko, noin kuusimetrinen avoin vanerivene. Pitkä, loiva keula helpottaa rantautumista mutaisella joella.
Lopulta näemme lossin. Dempster highway. Rantaudumme ensin ennen lossia ja kyselemme ranalla olevilta kalastajilta leiripaikkaa. ”Anywhere” vastaa enimmäinen kaveri. Suosittelee silti melomaan alavirtaan lossin ohi. On kuulemma rauhallisempi paikka. Liikenne lossilla on jatkuvaa. Kuorma-autoja, rekkoja ja hervottoman isoja 4-veto pic-up truckeja, joissa kaikissa näyttää olevan pidennetty matkustamo.
Rantaudumme satakunta metriä lossin alapuolelle. Olen säästänyt kaksi olutta. Juommen ne rantautumisen kunniaksi. Joella tapaamamme intiaaniporukka tulee vielä autolla moikaamaan meitä.
Etukäteen mainostettu leirintäalue on kilometrin päässä rannasta ja kuulemma suihkut eivät toimi. Fort McPhersonin ainoassa hotellissa on yksi vapaa huone, 200 CAD/yö, liian kallis meille. Jatkamme telttailua tälläkertaa liikenteen ja lossin hurinaa kuunnellen. Turvallisia ääniä molemmat.
21:35 (Yukonin aikaa, vaihdoimme toiseen aikavyöhykkeeseen, mutta elämme silti Yukonin ajasssa.) Toivottavasti omaiset Suomessa ovathelpottuneita, kun tulimme perille kaksi päivää etuajassa. Kännykkä ei toimi eikä radiostakaan kuulu mitään. Liftaamme huomenna kaupunkiin ja koitan sieltä soittaa Riitalle.
22:00 Nati + Gulak 0 km / 7
P.s. Iltapalaksi kiehautin pussikeiton makaronilla höystettynä. Jälkiruuaksi puolen nyrkin kokoinen pala kuumassa lötsähtänyttä edamia. Eväät käy vähiin. Hyttyset on rantapusikossa äkäisiä, onneksi teltassa saamme olla niiltä rauhassa.
Kyllä tämä reissu kaikkineen on ollut siihen käytetyn ajan ja puuhan väärti. Kiitos Peelille, että saimme sen meloa. Snakeriverille kanssa kiitos, vaikka kovin joki pyristeli vastaan.
Huh, yksi Snake River Expedition 2012 -seikkailun osa on kunnialla takana.
