Maitojoki ja muita rasvaisia juttuja – 15.7.

Milkyriver canyon. Worth stopping. Waterlevel was just right. One foot more water & this would have been No-Parking canyon.

Ollaan väsyneitä. Päästään ylös vasta kymmenen jälkeen.

Paistan aamiaiseksi paksuja palvikinkun siivuja ja imeytän rasvat perunanpaloihin. Snakeporilainen. Jälkiruuaksi paahdan viimeiset pehmeät leivät ja syömme ne vaahterasiirapin kanssa. Kahvia emme ehdi keittää, kun alkaa sataa.

Menemme telttaan ja julistimme vapaapäivän. Sade kuitenkin lakkaa ja lähdemme liikkeelle.

Olemme varautuneet Milkyriverin kanjoniin yhtenä hankalana paikkana. Kanjonissa näkyy hyvissä ajoin helppo rantautumispaikka ja koko kanjoni on helposti melottavissa.

Pysähdymme kanjoniin ja kuvaamme valkoisen jokiveden sekoittumista Snakeriverin turkoosiin veteen.

Päivän matkaksi tulee 20 km, kun löydämme hyvän leiripaikan. Komeat maisemat ja teltalle kuiva, pehmeä mättäikkö.

Teemme tulilla iltakahvit ja otamme muutaman hapankorpun. Turisemme nuotiolla inkkareista, jousiammunnasta, Laurin kelloseppä-isästä Forssassa, telttojen tekemisestä, Hylje-haalareista. Vaimoista ja ylipäätään siitä, että naiset on niin viisaita. Ilman heitä näitä reissuja ei syntyisi. Ai-niin, Lauri vielä kertoo olleensa lapsena Robin Hood. Hän kulki Forssan metsissä siskon vihreissä trikoissa ja  kerniliinasta leikatussa Robin Hood -kaulurissa.

Sadekuuro ajaa meidät telttaan lataamaan akkuja, kirjaimellisesti. Ripustan aurinkokennon sisälle teltan kattoon.

Koitan valokuvata vuoriston vaihtelevaa valaistusta ja ilmettä. Jylhää. Puita on vuorten rinteillä harvakseltaan kuin Kristian Krokforsin tauluissa.

Teltassa miellyttävä 22 astetta, Yöksi tietysti viilenee. 438 km jäljellä, leirin korkeus 818 m. Vielä illan Gulak. Nati 2208.